maanantai 30. heinäkuuta 2012

Aracely (nimi muutettu)


Kun minä sairastin denguea, Matagalpassa satoi kovaa. Sade ei kestänyt kauaa, mutta se täytti kadut ja nosti joenpinnan niin, että joki meni suoraan Aracelyn kotiin. Joki vei mukanaan puolet omaisuudesta ja isoimman koiran. Aracely kulki seuraavat viikot huolestuneena ja tähyillen taivaalle. Ei ollut kuulemma nukkunut yli viikkoon. Tämä ei tosin haitannut, sillä Aracely ei yhdessä vaiheessa elämässään ollut nukkunut lähes 20 vuoteen.

Myös 90-luvulla joki kävi vierailulla, eri kodissa. Silloin joki vei kaikki Aracelyn kirjoittamat runot, lasten piirustukset ja vanhempien valokuvat. Niillä kuulemma oli ollut väliä, muulla omaisuudella ei. Joki ei kuitenkaan välittänyt vaan vei kaiken.

Aracelyllä on 14 sisarusta. Näistä seitsemän on kuollut. Kun Aracely syntyi, hänen isänsä ei meinannut ehtiä auttaa synnytyksessä, sillä samaan aikaan poiki myös lehmä. Lehmää oli autettava ensin, sitten vasta tuli vaimon vuoro. Aracely syntyi aamuyöstä ja ei siksi tarvitse paljoakaan unta. Yöllä syntyneet eivät kuulemma tarvitse paljon unta ja elävät siten vuosia pidempään kuin päivällä syntyneet.

Kolmevuotiaaksi asti Aracely luuli, että hänen nimensä on ”pullukka”. Tällöin hänen vanhempansa kertoivat hänen nimensä olevan oikeasti Aracely, hyvä että itse muistivat vielä. Kaikki eivät kuulemma aina muista.

Aracely hymyilee silmillä asti ja kysyy aina, miten jaksan ja voin. Hän taistelee joka päivä muun muassa köyhyyttä, sukupuolten välistä epätasa-arvoa ja väkivaltaa vastaan. Huolehtii muista ja kertoo siitä, miten Coca Cola ei ole terveellistä ihmiselle. Viime viikolla Aracely vitsaili jo ostavansa räpylät, jos joki päättää tulla visiitille seuraavan kerran. Pääsisi nopeasti pakoon. Uuteen taloon, joka sijaitsisi kauempana joesta, Aracelyllä ei ole varaa. Talo maksaisi 5 000 dollaria.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Päivä etvona


Movimiento Comunalin toimisto vetäytyi kahdeksi viikoksi talvilomalle ja samalla matkasimme Costa Ricaan ja Panamaan viisumin uusimisreissulle, johon yhdistyi samalla näppärästi lomat.  Blogikin vietti siis hieman ”talvilomaa” (jo tosin ennen lomaa, kiitos vierailijoiden, vatsataudin, flunssan, nettikatkosten ja aikaansaamattomuuden). Eipä silleen, että täällä Matagalpassa olisi mitään ihmeellisiä tapahtunut, arki on arkea tropiikissakin. Jokainen päivä Matagalpassa vapaaehtoistyöntekijänä on kuitenkin hieman erilainen, eikä oikeastaan kahta samanlaista päivää ole vielä ollut.  Ehkäpä taannoinen kesäkuinen keskiviikko kaikessa sekalaisuudessaan kuvaa jossain määrin hyvin työtehtäviäni ja ”tavallista” arkipäivääni täällä.

Keskiviikko 27.6.

6.50 Herätyskello herättää (vaikka olen ollut puolihereillä noin viidestä kiitos ikkunan takana riekkuvien lintujen ja auringon. Aamukolmen aikaan huutaviin kukkoihin olen jo tottunut). Aamumurojen seurana vetäisen naamaan viimeiset kuurin antibiootit vatsatautiin, ripustan yön aikana lionneet pyykit, puen päälle ja lähden kävelemään toimistolle.
8.00 Avaan tietokoneen ja sovin lomista pomoni Janettin kanssa (pari viikkoa sitten ilmoittivat, että lomat olisivat heinäkuun alussa, mutta loma olikin siirtynyt viikolla eteenpäin jostain mysteerisestä syystä). Viestittelen Johanneksen kanssa skypessä lentolippujen vaihtamisesta, sillä en voi soittaa - saldoni on loppunut. Saan sovittua lomat ja lennotkin saa vaihdettua. Kirjoittelen hetken kokousmuistiota eilisen päivän hankkeen rehtorien kokouksesta. Toimistolla on hässäkkää ja ihmisiä lappaa sisään ja ulos, sillä sisäpihan patiolla on alkamassa tilaisuus kuluttajanoikeuksista.
8.45 Lähden askartelukauppa Mayoniin ostamaan pensseleitä  ja käyn samalla lataamassa saldoa puhelimeeni. Saan lyhyen matkan aikana kuulla olevani muun muassa rakas, kaunis ja vaalea. Ei vaan Helsingin kaduilla tällaista huomiota, ei. Tosin pärjäisin vallan mainiosti ilmankin näitä huomionosoituksia.
9.15 Palaan takaisin toimistolle, rakennamme kädet liimassa pomoni kanssa kierrätyspulloista valmistettavaa tuolia, eli lehmää. Laitamme ”lehmän” patiolle kuivumaan.

"Lehmän" liimausta, kierrätyspulloista ja sanomalehdistä valmistettava penkki rakenteilla.
9.30 Jatkan kokousmuistion kirjoittamista ja skypettelen hetken perheen kanssa.
10.00 Lehmän liimaukset ovat kuivuneet ja maalaamme koko härpäkkeen valkoiseksi. Jälleen lehmä aurinkoon kuivumaan.
10.15 Toimiston toinen tehonaisista Auxiliadora tulee pyytämään, josko voisin auttaa häntä valmistamaan mielenosoituskylttejä huomista mielenosoitusta varten. Lucidia Mantillan kaupunginosassa Matagalpassa mies oli tappanut nuoren naisen, mikä sai kansalaisjärjestöt vaatimaan jälleen naisiin kohdistuvan väkivallan ja naismurhien lopettamista. Askartelen mielenosoituskylttejä ”Ni una muerta más!”.

Mielenosoituskylttejä toimistolla
10.30 Lehmä on jälleen kuivunut ja maalaamme viimeisen valkoisen kerroksen. Jälleen lehmä saa nauttia tropiikin auringosta.

Lehmä ottamassa aurinkoa toimiston sisäpihalla

11.00 Teen mielenosoituskyltit valmiiksi ja seuraan sivusilmällä kun radiotoimittajat käyvät haastattelemassa Janettia sekä tämän päivän kuluttujaoikeustilaisuudesta että huomisesta mielenosoituksesta. Samalla huoneessa valmistellaan kannanottoa huomista mielenosoitusta varten.
11.30 Jatkan muistion kirjoittamista.
11.45  Lähden lounaalle viereisen korttelin ravintolaan Johanneksen kanssa. Juttelemme tarjoilijan kanssa siitä, sataakohan iltapäivällä vai ei. Ulkona on melko kuuma ja painostava ilma ja tulemme siihen tulokseen, että sataa.
12.15 Pikalounaan jälkeen riennän takaisin toimistolle, nappaan kuivuneen lehmän kainaloon ja otan kadunkulmasta taksin CECAP:iin, eli MCN:n koulutuskeskukseen, joka sijaitsee Matagalpan pohjoisosassa. Taksissa matkaseurana on kolme noin 10-vuotiasta pikkupoikaa, jotka haluavat tietää olenko ”gringa” (eli amerikkalainen) ja yrittivät huijata, että etupenkin pojan nimi olisi ”Koiran Takapuoli”. Matka on vähintäänkin hilpeän levoton pikkupoikien nahistellessa ja roikkuessa taksin ikkunoista ulos.
12.30 Perillä CECAP:issa. Hankkeemme järjestämä kierrätyskurssi koulujen opettajille ja rehtoreille on alkamassa. Jokainen on tuonut vaiheessa olevan lehmänsä mukaan ja maalaamme pönttöihin täpliä, turpia ja kukkasia. Osa päällystää vanhoja lasipulloja paperimassalla, osa rakentelee pallonpuolikkaista kilpikonnia. Välillä syödään liimaisin ja maalisin käsin kaalisalaattia kanalla. Pinkki sokerimehu, eli pitahaya-mehu on hyvää ja värjää kielen pinkiksi. Huoneessa on jatkuva puheensorina, hiljaista hetkeä on turha odottaa. Juttelen opettajien ja rehtorien kanssa, otan valokuvia ja maalaan omaa lehmääni. Lopuksi kerään osallistujalistat.

Tästä lehmästä tuli sininen. Toinen opettaja kirjoittaa paperille, miksi kierrätys on tärkeää.
Työpajassa opittuja asioita opetetaan hankkeen koulujen oppilaille ja kouluissa järjestetään
kierrätyskilpailu opituista asioista.

Sinunkin verorahoillasi rakennettu lehmä vaiheessa.

Lehmä melkein valmiina. Eivät menneet vuodet kuvataideopistossa
hukkaan, ei :D

Maestra Fátiman lehmästä tulikin pupu ja pullo sai
sanomalehti-liima-kuorrutuksen. Kuivumisen jälkeen pullot maalattiin.

16.20 Nappaan taksin takaisin toimistolle ja yritän taiteilla märkä lehmä, märkä paperimassainen pullo, laukku ja osallistujalista sylissäni, jotten olisi aivan maalissa. Taksimatka maksaa 15 cordobaa, eli noin 0,5 euroa.
16.30 Takaisin toimistolla. Esittelen ylpeänä lehmää ja pohdimme yhdessä miten päällystämme istuinosan. Samalla juttelemme huomisesta mielenosoituksesta ja muista tulevista tehtävistä.
16.45 Matkaamme toimistolta kohti Parque Morazania, eli keskuspuistoa. Siellä on ”plantón” seksuaalivähemmistöjen oikeuksista, eli mini-pride. Puistosta löytyy kavereitani: Toby, Lucy ja Yessica. Iloitsen hyvästä ilmapiiristä ja jutustelen kavereiden kanssa.

Paikallisessa "pridessa" iloinen meininki.

Lucyllakin on hauskaa.
17.20 Saavun kotiin juuri ennen ukkosmyrskyä. Pohdin, miten priden teltat kestävät sadetta…Juttelen taloudenhoitajamme Carmenin kanssa niitä ja näitä, aivan ihana muchacha. Puhuu tosin niin sakealla nicaragualaisella aksentilla, että edelleen on välillä vaikeaa saada selvää.

Carmen. Itse tykkäsin kuvasta, jossa Carmen hymyilee, mutta tämä kuva oli
Carmenin lemppari.

17.30 Möllöttelen kotona facebookkaillen, luonnostellen blogitekstiä ja lukien päivän uutisia ärsyttävän hitaan netin avustuksella.
18.10 Hihittelen hetken lenkiltä saapuvalle litimärälle Johannekselle ja totean, että pitäisi varmaankin nukkua enemmän.
18.45 Lähdemme kahville Tobyn ja Johanneksen kanssa Seleccioniin suunnittelemaan viikonlopun reissua Somotoon (siirtyi edelliseltä viikonlopulta vatsataudin takia, samalla matkaseurakin vaihtui suomalaisesta australialais-kanadalaiseen). Kanelilatte on hyvää. Ihmettelemme, miten nopeasti aika on mennyt.
20.45 Takaisin kotona.
20.46 Saan lievän primitiivireaktion, sillä Johannes oli jättänyt tiskipöydälle tonnikalapurkin, joka oli poissa ollessamme hankkinut ystäväkseen noin 1 000 pikkumuurahaista. Seuraa eliminointioperaatio.
21.00 Muistan, että huomenna pitää olla normaalia aikaisemmin töissä kun on mielenosoitus ja että espanjan läksyt on tekemättä.
22.00 Läksyt ovat edelleen tekemättä, tunti vierähti artikkeleita lukiessa ja netissä roikkuessa. Päätän tehdä ne huomenna lounaalla ja käyn suihkussa (vaikkakin nicaragualaiset kauhistelevatkin tätä: pimeän tulon jälkeen ei saisi käydä suihkussa - siitä sairastuu kuulemma. Johannekselta oli hänen töissään kysytty, että oliko toimiston naapurissa asuva 40-vuotias narkkari kuollut siksi, että hän oli käynyt iltakymmeneltä suihkussa. Tuskinpa. Lisäksi kuumalla ilmalla ei saisi missään nimessä juoda kylmiä juomia. Siitä saa vähintään flunssan.)
22.45 Käyn nukkumaan (edelleen hengissä suihkun jälkeenkin) hyttysverkon alle. Kaupunki on jo hiljentynyt ulkona, harvinaisesti vain heinäsirkkojen siritys äänimaisemana. Usein naapurikorttelissa majailevat yökerhot pitävät huolen siitä, että nukkuminen ilman korvatulppia on mahdotonta.

Tällä viikolla töissä on järjestetty kierrätyskilpailua kouluihin ja valmisteltu ympäristökurssien järjestämistä: laskettu ja lajiteltu materiaaleja, valmisteltu dokumentteja ja muistuteltu kouluja loppuviikon vierailuista. Kalenterista löytyy myös rehtorikokousta,  muistion kirjoittamista, taimitarhadiagnoosia ja ympäristödiagnoosia Lucidia Mantillan kaupunginosasta. Aika ei siis käy pitkäksi tälläkään viikolla. Yllätyksekseni olen huomannut tunnistavani jo joitain paikallisia puulajikkeiden taimia, kuten marangon ja guavan. Kuka olisi uskonut! En ainakaan minä.