Maa, jossa meteli tarkoittaa onnellisuutta ja hiljaisuus surua

Nicaraguassa on harvoin hiljaista.

Istuimme eräänä heinäkuisena maanantai-iltana kahvilan terassilla Johanneksen ja australialaisen kaverimme kanssa. Jälkimmäinen kertoi huvittuneena odottaneensa Matagalpaan saapuessaan elämää hiljaisessa ja rauhallisessa vuoristokaupungissa. Viisi minuuttia lausahduksen jälkeen viereiselle kadulle vyöryi kuin pyynnöstä poliisiauton, ambulanssin, paloauton, noin 50 moottoripyörän ja lukemattoman auton saattue. Jokainen autoista oli tungettu tupaten täyteen ihmisiä, moottoripyörän selkään mahtui kevyesti ainakin neljä ihmistä ja auton avolavalle vähintään kaksitoista. Sireenejä ja tööttejä oli soitettava niin kovaa kuin lähtee, olihan Matagalpan pesäpallojoukkue juuri voittanut semifinaalin (voittamiseksi lasketaan myös se, ettei Granadan joukkue ollut saapunut pelipaikalle). Maassa, jossa meteli on onnellisuutta ja hiljaisuus surua, todellisuus osoittautui toiseksi.

Huoneeseeni kuuluu kadulta aikalailla koko Nicaraguan äänimaisema: kukkoja, koiria, autoja, lapsia leikkimässä, kaupustelijoita myymässä milloin mitäkin (yleisin ”tamales rellenos!” eli banaaninlehteen käärittyä täytettyä maissimassaa), ämyriautoja milloin mainostamassa lottoa, milloin ilmoittamassa hautajaisista, autojen varashälyttimiä ja torvia, sateen ääntä peltikatossa, erilaisia lintuja ja niitä samaisia lintuja tepastelemassa peltikatolla, musiikkia, keskusteluja, gekkoja, jäätelönmyyjien kelloja. Välillä muun äänimaiseman peittää koululaisten rumpupataljoonaharjoitukset ja ilotulitukset.

Pari viikkoa sitten heräsin aamuviideltä hälytysajoneuvojen sireenien ulvontaan, ei yhden auton vaan parinkymmenen. Samalla kuului järjetöntä pauketta. Unenpöpperöisenä mietin, että mikäköhän suurkatastrofi on käsillä (samoihin aikoihin Nicaraguassa maa tärisi vähän joka päivä eri puolilla ja yksi tulivuorikin oli päättänyt purkautua). Pian kuitenkin kuulin ämyriauton juhlamusiikin basson tärisyttävän ikkunanpieliä ja kaiuttimista raikui ilosanoma: Nicaraguan poliisivoimat täyttävät 33 vuotta! Jippii. Voi olla, että tuli onnitteluiden sijaan kirottua kyseiset poliisivoimat alimpaan helvettiin ja tungettua korvatulpat syvemmälle korviin. Herättivät vielä naapurin kovin epävireisen kukonkin pirulaiset, joten tuli noustua melkoisen aikaisin sinä aamuna. Ei pitäisi valittaa, sillä työkaverin kotitalon ohi olivat menneet jo kuulemma aamuneljältä.

Suomalaiseen hiljaisuuteen tottuneelle Nicaraguan metelissä onkin ollut tottumista.

Ohessa vähän tämän hetken hittejä, jotka raikaavat taukoamatta (brasilialaista hilpeyttä ja meksikolaista melodraamaa). Viimeinen ei tosin ole uusi hitti vaan näistä ainoa nicaragualainen ja aikalailla vanha klassikko.