- Kun syöt aivan onnessasi gallopintoa ties kuinka monetta iltaa putkeen ja huomaat salaa toivovasi, että sitä olisi tarjolla huomennakin. Et enää kaipaa mitä eksoottisimpia makuorgioita ja huomaat kavereidesi Facebook-omnomnom-päivitysten saavan olosi tuntemaan lähinnä vieraantuneeksi.
- Kun katselet kadulla torakkaa ja huomaat sen oikeastaan olevan aika kaunis.
- Kun et enää herää aamuviiden rumpupataljoona-, ilotulitus-, riekkumiskulkueisiin.
- Kun juot rommin ja oluen suolan ja limen kanssa.
- Kun olet jo aikoja sitten jättänyt s-kirjaimet puheesta pois ja ujuttelet joka väliin “dale pues”.
- Kun et enää lantraa sokerilla reilusti kyllästettyjä hedelmämehuja. On myös ihan normaalia juoda mehu pienestä muovipussista pillillä.
- Kun et kaipaa lusikkaa kermakakun syömiseen ja syöt sen ihan sujuvasti käsin. Sama pätee oikeastaan lähes kaikkeen ruokaan.
- Kun huomaat hoilaavasi suvereenisti ääneen toimistolla bachata-renkutuksia. Olkoonkin, ettet tiedä lainkaan sanoja.
- Kun voisit tuntitolkulla päivitellä kuumuutta tai sadetta.
- Kun et enää käy suihkussa pimeäntulon jälkeen.
- Kun henkilökohtainen tilasi on kaventunut nollaan senttimetriin ja kun mukavuusalueesi on laajentunut niin pitkälle, että käydessäsi kaatopaikan jengin kanssa väsytysvaltataistelua et tunne pelkoa vaan pohdit ovatko toiset farkkusi jo kuivuneet pesun jälkeen.
- Kun et muista laittaa turvavyötä autossa (siis
mitä turvavyötä?) tai huristat onnellisena auton lavalla puulankun päällä
puoliksi ulkona roikkuen. Seuraavassa videossa matkattiin avolavalla Sebacosta takaisin Matagalpaan.
- Kun ei oikeastaan haittaa, jos ei tule sähköä tai vettä. Kyllä sitä aika varmasti huomenna taas tulee.
- Kun ei haittaa, että muroissa on muurahaisia, ihan samalta ne maistuvat.
- Kun et töissä sovi ikinä tapaamista etukäteen vaan
pöllähdät paikalle ja toivot löytäväsi tavoittelemasi ihmisen.
Matagalpan katuja
- Kun juokset kännykkäoperaattorin tarjousten perässä ja taktikoit, milloin lataat puheaikaa.
- Kun et hermostu laatikostossasi rellestävistä hiiristä vaan annat niille lempinimet.
- Kun et hermostu, vaikka kimppataksi veisikin muut asiakkaat ensiksi aivan eri puolelle kaupunkia kuin jonne sinä olit menossa. Ajatus yksin taksissa matkustamisesta on kaukainen muisto, kauhean epäsosiaalista!
- Kun matkustat mieluummin 60-luvun amerikkalaisen
koulubussin kyydissä kuin modernimman version (niitä on tosin tarjolla yksi
kaikista Managuaan menevistä busseista ja murto-osa kaikista Nicaraguan
busseista): vaikka nahkapenkit ovat epämukavat ja hiostavat ja kovin kapeat,
virtaa ilma ihanasti koko bussin läpi avoimista ikkunoista. Et myöskään
ihmettele, jos matkaseurana on kaikkea mahdollista kanoista riisisäkkeihin.
Rakkaudella huollettuja vanhoja amerikkalaisia koulubusseja
- Kun ergonomia tuntuu kaukaiselta hifistelyltä. Ihan hyvin sitä voi änkeytyä kahden mamman väliin minimaalisen kokoiselle puupenkille - pääseepähän sentään istumaan.
- Kun odotat innolla bussiin sisälle nousevia kaupustelijoita ja tiedät paljonko rosquillas-pussista on hyvä pulittaa.
- Kun et enää hihittele kaupan hyllyiltä löytyville kolmen litran hiusgeelipurkeille vaan pohdit, että se on oikeastaan aika hyvä diili.
- Kun et kaipaa enää osoitteita. Osaat hyvin
suunnistaa osoitteen ”Sateenkaariaukiolta puoli korttelia länteen, keltainen
talo oikealla puolella (kotiosoitteeni)” tai ”Hielera-sillalta 70 kyynärtä
etelään (ystäväni talo)” tai ”Marían talolta neljä ja puoli korttelia itään ja
isolta puulta puoli korttelia pohjoiseen (olkoonkin, että María ei ole talossa
asunut vuosiin ja että puukin kaatui myrskyssä pari vuotta sitten)” perusteella
perille.
Tästä puoli korttelia länteen on kotitaloni
- Kun tuntematon tulee juttelemaan kadulla, et pohdi, että mitäköhän tuo minusta haluaa, vaan nautit satunnaisesta juttuhetkestä. Luultavasti haluaa vain juttuseuraa. Kun katseesi kohtaa tuntemattoman kanssa, hymyilet, etkä siirrä katsettasi nopeasti muualle.
- Kun et enää ihmettele kännykkäoperaattorisi ruudulle viiden minuutin välein rävähtäviä mainoksia: voisit pienellä lisämaksulla saada kännykkääsi kaikkea mahdollista seksivinkeistä raamatun lainauksiin. Et myöskään kaiva kännykkää esiin saadessasi teksiviestin: 90 prosentissa tapauksista viesti on operaattorilta aka parhaalta ystävältäni Clarolta (ainakin yhteydenpitotiheyden mukaan mitattuna).
- Kun et enää ihmettele jokaista (siis jokaista) punamustaksi
maalattua ja numerolla kaksi ryyditettyä kadunvarren liikennekylttiä, sillanpieltä, bussipysäkkiä, lyhtytolppaa,
puunrunkoa ja pikkukiveä. Kakkonen on täällä totisesti ykkönen (presidentti
Daniel Ortegan äänestysnumero vuoden 2011 vilpillisissä presidentin vaaleissa).
Bongaa kuinka monta kakkosta ja punamustaksi
maalattua sähkötolppaa/pikkukiveä löydät
- Kun et enää hämmenny, jos joku huutaa kadulla kaverilleen (tai mikä jottei tuntemattomallekin) ”hei läski”, ”hei musta” tai ”hei valkoinen”. Loukkauksen sijaan ulkonäkö on vain näppärä attribuutti, jos nimi ei ole tiedossa.
 |
| Adios mi Nicaragua, Nicaragüita! |
On siis aika suunnata nokka kohti kotia. Tätä kirjoittaessa olen jo repäissyt itseni irti Nicaraguasta kuin tiukasti ihoon juuttuneen laastarin ja lennän jossain Karibian meren yllä. Viimeiset Nicaraguan viikot menivät tiukasti töitä tehdessä: muun muassa raportteja kirjoittaessa, uutta ETVO:a Niinaa perehdyttäessä, puita istuttaessa, seminaareissa istuessa, Liikkuvan koulun kanssa matkatessa ja ympäristöaiheista tietokilpailua järjestäessä. Koska blogin nimi 1000 -tuntia on jo lähtökohtaisesti harhaanjohtava ja sen pitäisi olla lähempänä 5000 tuntia ihmettelyä ja opettelua, aion jatkaa tuntien kerryttämistä vielä Suomesta käsin ainakin yhden blogikirjoituksellisen verran - hasta luego siis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti